Hae koiran nimellä:
Collien pentu juoksee

Käyttöehdot ja ohjeet

Suomen Collieyhdistys kerää Collikka-tietokantaan tietoa pitkä- ja lyhytkarvaisten collieiden sairauksista ja vioista. Kaikki koirien sairaudet eivät ole perinnöllisiä, mutta terveystietokannan avulla voidaan yrittää välttää vikojen ja sairauksien ilmenemistä. Kennelliitto tallentaa tiettyjen terveystutkimusten tulokset omaan jalostustietokantaansa. On kuitenkin lukuisia muita sairauksia ja vikoja joita Kennelliiton tietokantaan ei tallenneta. Tämän vuoksi luotiin Collikka. Collikka on jalostuksen apuväline, mutta antaa tietoa rodun tilanteesta tavallisellekin harrastajalle. Rotujärjestömme on edelläkävijä, ja toivoo muidenkin rotujen seuraavan esimerkkiä. Avoin ja rehellinen suhtautuminen sairauksiin edistää koiriemme hyvinvointia ja koko harrastusta!

Koiran omistaja saa syöttää tietokantaan tietoja omasta koirastaan. On siis huomattava että tätä oikeutta ei ole esim. koiran kasvattajalla tai kenelläkään muulla henkilöllä. Tietojen ilmoittaja vakuuttaa olevansa koiran omistaja ja antaa tiedot lähettäessään luvan niiden julkaisuun Collikka-terveystietokannassa ja myös SCY:n kirjallisissa julkaisuissa. Tietojen muuttaminen myöhemmin on mahdollista, ja tapahtuu samoin kuin tietojen luovutus.

Kun tietojenluovutuslomake on lähetetty onnistuneesti, tulee siitä selkeä ilmoitus näyttöön. Tämän jälkeen tiedot menevät jalostustoimikunnan tarkasteluun ja ne kuitataan hyväksytyksi ennen niiden siirtymistä tietokantaan. Mikäli omistaja ei ole ilmoittanut koiran silmätarkastustuloksia, jalostustoimikunta lisää lomakkeella ne KoiraNet-tietokannasta. Tätä tehdään harrastustyönä, joten aikaa kuluu enimmillään pari viikkoa ennen kuin lähetetyt tiedot ovat näkyvillä tietokannassa.

© 2009 Suomen Collieyhdistys ry  |  Rekisteriseloste  |  Käyttöehdot